Tee itse paljasjalkakengät! Kurssi Livonsaaren yhteisökylässä 26.-28.11.2021

Viikonloppukurssilla opiskelemme nahkatyön perustaitoja ja valmistamme omien mittojen mukaiset paljasjalkakengät. Opettajana toimii satulaseppä Hanna Arima.

Paljasjalkakengät sallivat jalan luonnollisen liikkeen ja tuntuman maahan, kuitenkin suojaten jalkoja. Metsästäjä-keräilijäkulttuureissa ihmiset ovat valmistaneet ja käyttäneet tällaisia kenkiä ympäri maailman, ja nykypäivänä paljasjalkakengistä on tullut suosittuja urheilu- ja sisätyökenkiä. Kurssillamme valmistettavissa kengissä on jalkaterän muotoinen, kärjestään leveä lesti joka sallii varpaiden levittyä ja työskennellä askelluksen tukena, sekä korottamaton pohja, jonka kanssa pohjelihakset työskentelevät samaan tapaan kuin ilman kenkiä liikuttaessa.

Kurssin hinta on 130e, vähävaraisilta 100e. Hinta sisältää opetuksen ja opetuksessa käytettävät työvälineet, sekä ruokailut (aamupala +2 lämmintä ateriaa päivässä), majoituksen (lattiamajoitus) ja saunan. Materiaalit maksetaan erikseen tai tuodaan itse mukana. Opettajalta voi ostaa kasviparkittua pinta- ja pohjanahkaa, materiaalien hinta on kenkien mallista ja koosta riippuen 20-60e. Vaihtoehtoisesti voi käyttää mukanaan tuomia kierrätysmateriaaleja: nahkasohvan nahkaa, softshell-kangasta, jotain tukevampaa pohjaksi. Kurssille voi saapua perjantai-iltana tai lauantaiaamuna.

Kurssille pääsee mukaan 7 ensimmäisenä ilmoittautunutta osallistujaa. Ilmoittaudu: saaristonsavotta@gmail.com! Ilmoittauduttuasi saat maksu- ja saapumisohjeet sekä muuta tarpeellista tietoa. Tarkempaa kurssi-infoa löydät osoitteesta http://kylakurssit.fi/.

Syksyn tapahtumia, kesän tunnelmia

Savotan kesä oli aurinkoinen ja toimelias. Ensimmäistä kertaa järjestetty Runosaari-festivaali heinäkuussa oli upea kulttuuritapahtuma, jossa loistivat paikalliset ja kaukaisemmat tähdet. Festivaali alkoi vuohipaimen Nina-Beata Granqvistin runokirjan julkistamistilaisuudella, ja jatkui seuraavat kaksi päivää lukuisten korkeatasoisten runo- ja musiikkiesitysten sekä työpajojen merkeissä Livonsaarella ja Velkuanmaassa. Runosaari-tunnelmia kuvin ja sanoin: https://www.facebook.com/Runosaari-festivaali-110533364561933/.

Yhdistyksen neljä kesätyöntekijää työskentelivät reippain ottein monenlaisten hommien parissa. He pääsivät tapahtumajärjestämisen ytimeen Runosaari-festivaalijärjestelyjen parissa: kokkaamaan, leipomaan, siivoamaan, hoitamaan juoksevia asioita. Myös mm. Aliopiston kiinteistönhuolto ja puutarhatyöt, sekä jätteiden kierrätys tulivat tutuiksi. Savotan pyöräpajalla purimme ’varaosanluovuttajiksi’ määriteltyjä polkupyöriä viimeistä mutteria myöten palasiksi, paja sai reilusti parannellun varaosapankin. Kiitos vielä kaikille neljälle koko yhdistyksen puolesta, olette mahtavia!

kesätyöntekijöitä pyöräpajan hommissa

Säännölliset harrasteryhmät jatkoivat toimintaansa koronarajoitteet huomioiden normaaliin tapaan. Nuotion äärellä kokoontunut Livonsaaren Exyneet on käsitellyt mystisempien aiheidensa ohella mm. fossiilitaloutta.

Alitalolla on järjestetty kesän aikana yksi performanssi- ja musiikkitapahtuma, sekä syksyn tullen useammat hapatus- ja säilöntätalkoot.

syksyn kolmannet säilötätalkoot Alitalolla
Alitalo LaserTV:n ohjelmassa sivistettiin muovin tuotannosta, kulutuksesta ja kierrätyksestä

 

 

 

 

 

 

 

Pyöräpajalla kävi vilske koko kesän (kesätyöntekijöiden apu varaosien saamiseksi oli todella tarpeen)! Säät suosivat, ja koko vilkkaimman ajan pystyimme toimimaan ulkona. Paja jatkaa syksyllä sunnuntaista aukioloaan Alitalolla pari tuntia lyhyennettynä, klo 14-18.

kesäinen päivä pyöräpajalla

Nuokkari Livonsaaren seurantalon nuorisotilassa on auki perjantaisin ja lauantaisin klo 16-20. Kesän ja syksyn ajan on ollut kerran kuukaudessa kalastusnuokkari Teersalon rannassa. Seurantalon tiloissa nuorisoiltoja on vietetty mm. pitsan, leipomisen, pelailun, elokuvien ja kuunnelmien merkeissä.

Saariston Savotta järjestää syksyn aikana useita tutustumispäiviä Livonsaaren yhteisökylään. Tutustumispäivät on tarkoitettu inspiraatiota omiin projekteihin kaipaaville sekä yhteisökylästä ja sen ympärillä tapahtuvista hankkeista kiinnostuneille. Lisätietoa ajankohdista ja tarkemmasta ohjelmasta facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/saaristonsavotta.

Marraskuun toisena viikonloppuna järjestetään Tee Se Itse Paljasjalkakengät -kurssi! Seuraa ilmoittelua facebookissa ja nettisivuilla.

Toimintaa keväällä ja kesällä 2021

Saariston Savotan hallinnoima Alitalo, ’Aliopisto’, on nopeasti muodostunut aktiivisen toiminnan keskukseksi, jossa käytännön taitojen kehittäminen ja luovuus loistavat. Talon asukkaat ja yhdistyksen muut toimijat pyörittävät monenlaista toimintaa ja järjestävät pieniä ulkoilmatapahtumia. Aliopistolla ja sen ympäristössä on ollut kuluneen kevään aikana mm. hedelmäpuiden varttamistyöpaja, polkupyörien korjausta, taidenäyttely, performansseja, ympäristötaidetta, tekstiilityöpajoja huovutuksesta koneompeluun, maastoskeittausta(!), veistotöitä ja monenlaisia talkoita.

Uusimpana säännöllisenä toimintona on aloittanut ’Livonsaaren Exyneet’, filosofinen keskusteluryhmä, joka kokoontuu väljästi ulkotiloissa pohtimaan elämän suuria kysymyksiä, hurjimpia syvyyksiä luodaten.

Alitalossa ja pihan pienessä kasvihuoneessa on meneillään vapaan yhteisviljelmän taimikasvatus; yhteisviljelmä tarjoaa lähitulevaisuudessa satoa myös Aliopiston talkoiden ja muiden tapahtumien käyttöön. Vapaasti organisoitunut viljelyryhmä tuo uudenlaista toimintaa ja näkemystä Livonsaaren yhteisöllisen luomuviljelyn kentälle. Kyläkurssit -nettisivuilla jaetaan kesän ja syksyn aikana yhteisviljelmän kuulumisia omavaraisen puutarhaviljelyn teemaan liittyen. Viljelyryhmän tarkoitus on tuottaa jäsenilleen ruokaa vuoden tarpeiksi ja pitää hauskaa yhteisen työnteon merkeissä. Yhdessä Livonsaaren osuuspuutarhan ja Siementarhan kanssa saarella on nyt monenlaisiin tarpeisiin vastaava, monipuolista ja kokemusperäistä tietoa tuottava luonnonmukaisen puutarhaosaamisen kenttä. Koronarajoitusten puitteissa pyrimme järjestämään syyskesällä vähintään yhden puutarhakurssin, jossa on mahdollisuus tutustua paikalliseen puutarhaviljelytoimintaan ja oppia perusteet mm. omavaraisesta puutarhakasvien siementuotannosta.

omena- ja päärynäpuiden varttamista

Aliopiston kirjastoa kootaan: otetaan vastaan tieto- ja taitokirjoja (luonnontuntemus, kädentaidot jne.). Lisätietoa sähköpostitse tai paikan päältä.

 22.-24.7.2021 on luvassa poikkitaiteellinen runofestivaali Runosaari! Festivaali järjestetään Livonsaarella ja Velkuanmaalla, vallitsevien koronarajoitusten puitteissa. Ohjelmassa on runo- ja musiikkiesityksiä sekä työpajoja. Lisätietoa: https://runosaari.net/

Saariston Savotta ry palkkaa neljä nuorta kesätöihin kesällä 2021. Kesätyöntekijät pääsevät tutustumaan yhdistyksen toimintaan talkoo- ja tapahtumajärjestämisen merkeissä, purkamaan polkupyöriä varaosiksi pyöräpajalle, auttamaan rakennus- ja remonttitöissä sekä pihan ja puutarhan hoidossa. Nuoret myös suunnittelevat ja toteuttavat oman lasten- ja nuorten tapahtuman. Odotamme innolla kesätyöntekijöitämme työn touhuun!

Nuorisoillat totuttuun tapaan perjantaisin ja lauantaisin, pääsääntöisesti Seurantalon nuorisotilassa.

Muovin ja kartongin kimppakeräyspisteelle on hankittu lisää muovinkeräysastioita, sillä kierrätysintoa näyttää saarelaisilta löytyvän.

pyöräpaja Alitalolla

Tee-se-itse -pyöräpaja on auki Alitalolla (Pohjanpääntie 67) joka sunnuntai klo 12-18. Tarjolla perustyökalut ja apua pyöränkorjaukseen, purkupyöriä varaosiksi. Kesän aikana valmistuu myös lainapyöriä käyttöön.

Iloitaan keväästä, pysytään terveenä!

Saariston Savotta on järjestänyt toimintaa ja työllistänyt kestävän elämäntavan parissa jo viisi vuotta!

Yhdistyksen syntymäpäivää vietetään 14.2.

Yhdistys on vuokrannut toiminnan kehittämiseksi ja pysyvyyden tueksi Livonsaaren yhteisökylältä 0,7 ha maata sekä Alitalo-nimisen rakennuksen. Rakennukseen tehdään nyt monipuolisia harrastus- ja vapaa-ajan tiloja. Saman katon alla toimii parhaillaan tai pian mm. pyöräpaja, bändikämppä, elektroniikka/sähköverstas, tekstiilikäsityötilat sähkö- ja polkukäyttöisillä ompelukoneilla sekä saumurilla varustettuna. Talo palvelee myös Kyläkurssien, omavaraistaitoja jakavien koulutustapahtumien tukikohtana.

Taloa ympäröivälle maa-alueelle rakennetaan omena- ja päärynätarhaa, yhteisöllistä puutarha-aluetta sekä kompostikäymälöitä, ulkokeittiötä ja hirsisaunaa.

Pieni osa Alitalosta on vuokrattu yhdistyksen ideologiaan hyvin sopiville toimijoille ja toiminnoille: siemenviljelyyn, yhteiskäyttöisen pyykkituvan toimintaan, löytöeläinpartiolle, luomu-kotioluen valmistukseen ja opiskeluun, sekä väliaikaisiksi asumis- ja majoitustiloiksi.

Heikkokuntoinen Alitalo tullaan korjaamaan pitkän vuokrasopimuksen kuluessa erilaisten projektien, hankkeiden ja talkootöiden muodossa. Taloa kunnostetaan pienin askelin resurssien puitteissa ja siten, että osa rakennuksesta voidaan säilyttää käytössä remonttien aikanakin.

Epidemiarajoitusten vuoksi olemme nyt keskittyneet pienimuotoiseen ja omatoimiseen toimintaan.

Myöhemmin tänä vuonna on luvassa muutama Kyläkurssikin, järjestelyt toteutamme vallitsevien rajoitusten mukaisesti. Aiheena on ainakin luomusiementuotanto.

Ulkona tapahtuvien rakennusprojektien parissa järjestetään myös talkoita, joissa pääsee oppimaan yhdessä rakentamista ja puutarhatöitä.

Saariston Savotan toiminta on kaikille avointa. Tapahtumat ja tilat ovat syrjinnästä vapaita. Tarjoamme yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille myös yksilöllisesti räätälöityä työkokeilua ja palkkatukityötä.

Jos haluat ottaa osaa toimintaan, tulla työkokeiluun tai tietää lisää, ota yhteyttä: saaristonsavotta@gmail.com, 0408409658/Heidi, 0465536992/Sini.

Saariston Savotan toimintaa syksyllä 2020

Saariston Savotan toiminta on kaikille avointa. Tervetuloa mukaan! Lisätiedot kaikista toiminnoista sähköpostilla: saaristonsavotta@gmail.com.

Maksa jäsenmaksusi 2020! Jäsenmaksu on 15 euroa/vuosi, se maksetaan Saariston Savotan tilille: FI09 5265 0420 0250 16. Käytä viitenumeroa 1012.

Työkokeiluun? Työtön, oletko vailla työkokeilupaikkaa?
Yhdistykseen voi tulla työkokeiluun. Työtehtävät ovat monipuolisia, ja niihin on mahdollisuus vaikuttaa.

Nuorisoillat: Nuorisoiltoihin ovat tervetulleita nuoret 5-luokkalaisista 19-vuotiaisiin asti. Ne järjestetään pääsääntöisesti Livonsaaren Seurantalon Nuokkari-tilassa. Valvojia on useita vuorottelemassa nuorisoiltojen pitoa; he suunnittelevat toimintaa yhdessä osallistujien kanssa. Nuorisoilloilla on oma WhatsApp- ryhmä, jossa mm. tiedotetaan erikoistapahtumista. Iltoihin voi saapua oman aikataulun mukaan, valvojan ollessa paikalla. Nuokkari on auki perjantaisin ja lauantaisin klo 16:00-20:00.

Kahvit: Saariston Savotan järjestämät kahvittelut siirtyvät Livonsaaren Osuuskaupalta Livonsaaren Seurantalolle, jossa etäisyyden pitämineen muihin on helpompaa. 70+ vuotiaiden kahvit keskiviikkoisin klo 12:00-13:30. Tervetuloa kahville Livonsaaren Seurantalolle! Kahvit ja purtavat tarjoaa Saariston Savotta ry yhteistyössä Livonsaaren Osuuskaupan kanssa.

Pyöräpaja: Saariston Savotan tee-se-itse-pyöräpaja on käynnistänyt toimintaansa kuluneen kesän aikana Livonsaaren Osuuskaupan varastorakennuksessa. Aukioloaika on ollut touko-syyskuussa sunnuntaisin klo 12-18, tällöin saatavilla on ollut perustyökaluja, pieni määrä purkupyöriä varaosiksi, apua ja neuvontaa korjaushommiin, kavereita ja (ulko)tilaa yhdessä tekemiseen. Kyseessä ei siis ole korjauspalvelu, vaan yhteisöllinen yhdessä tekemisen tila. Paikassa ei ole sähköä eikä lämmitystä, joten paja jää talvikaudeksi tauolle. Työkalut ja korjausapu ovat kuitenkin saatavilla toisaalla tarpeen mukaan -yksittäisiä pajapäiviäkin lämpimässä, valaistussa sisätilassa pyritään järjestämään. Kyselyt talviajan toiminnasta sähköpostitse.

Livonsaaren oma muovin ja kartongin keräyspiste: Kimppakeräykseen voi osallistua täyttämällä liittymiskaavakkeen ja maksamalla 14 euron vuosimaksun Livonsaaren Osuuskaupalla. Livonsaaren asukasmäärä ei ole riittävä maksuttoman keräyspisteen saamiseksi saarelle, joten keräyksen on järjestänyt Saariston Savotta ry ja siihen liittyneet taloudet maksavat jätteistään pienen vuosimaksun. Keräämme puhdasta pakkausmuovia ja pakkauskartonkia! Jotta keräyspiste pysyy siistinä, pyydetään ettei astioita täytetä sen jälkeen kun kannet eivät mene kiinni.

Kimppa-auto: Onko sinulla tarvetta yhteiskäyttöautolle kelpo hintaan? Saariston Savotta ryhtyy tarjoamaan kimppaautoaan kaikille tarvitseville.
Lisätietoja:
– liittymismaksu 50€ (kertaluonteinen)
– 0,25€/km, sisältäen dieselit (hinta voi muuttua, kun saamme tarkemmat tiedot auton kuluista)
– maksimissaan 900€ korvaus auto
n vahingoittamisesta esimerkiksi kolaroimalla
– varauskalenteria ylläpidetään internetissä

Lisätietoja ja liittymisohjeet sähköpostitse.

Pyykkitupa: Yhteiskäyttöinen pyykkitupa aloittaa toimintansa Livonsaarella 1.11.2020.

Kyläkurssimestassa tapahtuu:

Pesäpönttöjä petolinnuille -työpaja 17.10. klo 12:00-16:30

Tutustumme petolintujen elintapoihin, kierrämme maastossa suunnitellen pesäpöntöille sopivat sijainnit, rakennamme pönttöjä. Työpaja toteutetaan Livonsaaren yhteisökylän alueella, joka on hyvää maastoa ainakin lehtopöllöille ja tuulihaukoille. Viihtyessään alueella petolinnut verottavat paikallisia jyrsijäkantoja, joten esimerkiksi kateviljelyn lisäämien myyräpopulaatioiden toivotaan pienentyvän. Työpajan tulee ohjaamaan Tomi Haapala. Pesäpöntöt tehdään Juha Laaksosen kirjan ”Pihan linnut ja pöntöt” perusteella, kirjaan voi tutustua omatoimisesti jo etukäteen. Työpaja järjestetään kokonaisuudessaan ulkotiloissa. Hinta 15€ (sisältää kasvislounaan ja kahvit) +mahdollinen materiaalimaksu käytettyjen materiaalien mukaan. Aloitamme Kyläkurssimestassa, osoite: Pohjanpääntie 67, 21180 Livonsaari. Ilmoittautuminen ja lisätiedot sähköpostilla tai 040 840 9658 (Heidi).

Tutustumispäivä Kyläkurssimestaan ja Livonsaaren Yhteisökylään sunnuntaina 18.10.2020 klo 12:00-16:00. Ilmoittautumiset: saaristonsavotta@gmail.com.

Ikkunoiden kunnostustyöpajoja lokakuulta joulukuulle 2020. Kiinnostaako? Ota yhteyttä!

Lasten hitsaustyöpaja Kyläkurssimestassa kesällä 2020.

Nuokkari jatkuu syyskuussa

Illat Seurantalon nuorisotilassa perjantaisin ja lauantaisin klo 16-20. Nuoret viidesluokkalaisista 19-vuotiaisiin: tervetuloa! Ohjaajia on useita vuorottelemassa nuorisoiltojen pitoa, iltojen sisältöä suunnitellaan yhdessä nuorten ja ohjaajien kesken.

Saariston Savotta ry järjestää toiminnallisia tutustumispäiviä Livonsaaren yhteisökylään

Yhteisökylä ei aktiivisesti etsi uusia asukkaita, mutta kylässä järjestetään pari kertaa vuodessa tutustumispäiviä. Niiden kautta pääsee tutustumaan yhteen esimerkkiin siitä, kuinka perustarpeet voidaan järjestää luonnon ja ihmisten hyvinvointia ja tasa-arvoa edistävällä tavalla. Tutustumispäivässä saattaa myös saada käsitystä siitä, millaisia omat odotukset ja osaaminen yhteisöelämän suhteen voisivat olla.

Yhteisökyläläiset ovat sitoutuneet toisiinsa yhteisellä omaisuudella, joka käsittää viljelymaata, metsää ja yhteisiä kiinteistöjä. Yhteisön omistuksessa on 70ha ja käyttöoikeusmaata 25ha. Suurin osa kylän asukkaista on rakentanut oman talonsa yhteisön maille, osa asuu vuokralla yhteisörakennuksissa. Alueelle on noussut monimuotoisia asuintaloja hirsi-, savi-, olki- ruoko- ja puumateriaaleista, useat taloudet elävät uusiutuvalla energialla. Ainoita yhteisesti määriteltyjä periaatteita ovat, ettei vesivessoja rakenneta eikä ruohonleikkureita vaativia nurmikoita perusteta. Asukkaat ovat tuoneet mukanaan tai luoneet monenlaisia maaseutuammatteja: suuri osa kylän väestä on työllistänyt itsensä paikallisesti tavalla tai toisella.

Livonsaaren yhteisökylä on organisoitunut osakeyhtiön muotoon. Vakituiset asukkaat ovat lunastaneet osuutensa yhteisestä elinympäristöstä ostamalla kylän osakkuuden. Virallinen rakenne palvelee kylän hallinnollisia asioita. Päätökset kylän asioista muodostetaan kaikille osakkaille ja muille asukkaille avoimissa Kyläneuvoston tapaamisissa, joita jokainen voi kutsua koolle tarvittaessa. Virallisen yhtiökokouksen käsittelyä vaativissa asioissakin Kyläneuvosto toimii vahvasti neuvoa antavana elimenä. Kylässä on siis tasa-arvon ja yhteisvastuullisen päätöksenteon pyrkimys, niin pienissä kuin suurissakin kysymyksissä. Tasavertaisuuden lisäksi yhteisö vaalii jäsentensä vapautta: sääntöjä ja periaatteita on vain vähän, omaa tilaa paljon. Elämää kunnioittavan olemisen piiriin mahtuu monenmoista tapaa toteuttaa toimiaan.

Tutustumispäivissä kuullaan millaista on asua yhteisökylässä, kuinka väljä mutta yhteisöllinen elämä on järjestetty toimimaan, tutustutaan lähemmin joihinkin rakennusprojekteihin, ruoantuotantoon, koteihin, yrityksiin ja muihin toimintoihin mm. talkootöiden merkeissä.

Livonsaarella toimii oma muovin ja kartongin kimppakeräyspiste, joko olet mukana?

Keräykseen voit liittyä Livonsaaren Osuuskaupalla, se maksaa 14e/talous/vuosi!

Ensimmäinen vuosi muovin ja kartongin kimppakeräystä on nyt takana, mukana on jo yli viisikymmentä taloutta. Livonsaaren asukasmäärä ei ole riittävä maksuttoman keräyspisteen saamiseksi saarelle, joten kimppakeräyksen on järjestänyt Saariston Savotta ry ja keräykseen liittyneet taloudet ovat maksaneet jätteistään pienen vuosimaksun.

Muovinkeräysastiat tyhjennetään kahdeksan viikon välein, tyhjennyskerta maksaa 35 euroa. Kartonginkeräysastiat tyhjennetään neljän viikon välein, tyhjennyskerta maksaa 54,4 euroa. Kulut toisena vuonna ovat yhteensä arviolta 930 euroa. Tästä summasta keräyksessä mukana olevat taloudet kattavat 75%. Loput 25% tyhjennyskuluista sekä uudet keräysastiat katetaan toivottavasti Saariston Savotta ry:n Naantalin kaupungilta hakemalla toiminta-avustuksella. Saaristolautakunta ei ole vielä päättänyt vuoden 2020 toiminta-avustuksista, joten tuki keräyspisteen toimintaan on epävarmaa. Kulujen noustessa vuosimaksu (5/2020-4/2021) nousee nyt siis 14 euroon taloutta kohden, kun se ensimmäisenä vuonna oli 10 euroa -maksu on kuitenkin yhä hyvin pieni ja hyöty kiertoon päätyvästä jätemateriaalista suuri. Uusia raaka-aineita tarvitaan tuottaa vähemmän ja päästöt alenevat, kun jätteet saadaan kierrätettyä. Myös mukana olevien talouksien sekajätemaksut pienenevät reilusti, sillä suurin osa mm. elintarvikkeiden pakkausjätteestä on kierrätyskelpoista muovia ja kartonkia.

Haasteena keräyksessä on ollut, että keräysastioita käyttävät myös ihmiset jotka eivät ole maksaneet maksua (tyhjennysvälin tarve tihentyy ja kulut kasvavat). Keräykseen on tuotu myös sekajätettä. Osa väärinkäytöksistä johtuu tietämättömyydestä.
Kierrätysohjeet:
https://www.lsjh.fi/fi/jatelaji/muovipakkaukset/
https://www.lsjh.fi/fi/jatelaji/kartonkipakkaukset/

 

Pyöräpajan kuulumisia

Saariston Savotan pyöräpajaksi aiotussa tilassa pidettiin vapun tienoilla siivoustalkoot.
Paikka oli päässyt melko räjähtäneeseen kuntoon, kuten kevään ensimmäisestä pyöränlaittokuvasta voi päätellä (etsi korjaaja!).

Lasten pyörät kaipaavat vuosihuoltoa, ja aikuisillakin on intoa laitella menopelejään kiitokuntoon kevätauringon lämmittäessä.

Paja on nyt hyvässä järjestyksessä ja ulkosalle mahtuu hyvin muutama henkilö korjaushommiin tee-se-itse -hengessä. Työkaluista ja varaosista on pulaa, joten niitä otetaan mieluusti lahjoituksena vastaan!
Tapaamme väljästi pajalla kerran viikossa (sunnuntaisin), puramme kertyneitä romupyöriä varaosiksi ja kunnostamme paikallaolijoiden omia (ja lasten) fillareita.

Pyörälainaamoa ym. toimintaa on mahdollista käynnistää, jos saamme käyttöön riittävän työkalu- ja varaosavalikoiman, sekä enemmän pyörähommista innostuneita vapaaehtoisia tai työkokeilijan pajalle.