Saariston Savotta on järjestänyt toimintaa ja työllistänyt kestävän elämäntavan parissa jo viisi vuotta!

Yhdistyksen syntymäpäivää vietetään 14.2.

Yhdistys on vuokrannut toiminnan kehittämiseksi ja pysyvyyden tueksi Livonsaaren yhteisökylältä 0,7 ha maata sekä Alitalo-nimisen rakennuksen. Rakennukseen tehdään nyt monipuolisia harrastus- ja vapaa-ajan tiloja. Saman katon alla toimii parhaillaan tai pian mm. pyöräpaja, bändikämppä, elektroniikka/sähköverstas, tekstiilikäsityötilat sähkö- ja polkukäyttöisillä ompelukoneilla sekä saumurilla varustettuna. Talo palvelee myös Kyläkurssien, omavaraistaitoja jakavien koulutustapahtumien tukikohtana.

Taloa ympäröivälle maa-alueelle rakennetaan omena- ja päärynätarhaa, yhteisöllistä puutarha-aluetta sekä kompostikäymälöitä, ulkokeittiötä ja hirsisaunaa.

Pieni osa Alitalosta on vuokrattu yhdistyksen ideologiaan hyvin sopiville toimijoille ja toiminnoille: siemenviljelyyn, yhteiskäyttöisen pyykkituvan toimintaan, löytöeläinpartiolle, luomu-kotioluen valmistukseen ja opiskeluun, sekä väliaikaisiksi asumis- ja majoitustiloiksi.

Heikkokuntoinen Alitalo tullaan korjaamaan pitkän vuokrasopimuksen kuluessa erilaisten projektien, hankkeiden ja talkootöiden muodossa. Taloa kunnostetaan pienin askelin resurssien puitteissa ja siten, että osa rakennuksesta voidaan säilyttää käytössä remonttien aikanakin.

Epidemiarajoitusten vuoksi olemme nyt keskittyneet pienimuotoiseen ja omatoimiseen toimintaan.

Myöhemmin tänä vuonna on luvassa muutama Kyläkurssikin, järjestelyt toteutamme vallitsevien rajoitusten mukaisesti. Aiheena on ainakin luomusiementuotanto.

Ulkona tapahtuvien rakennusprojektien parissa järjestetään myös talkoita, joissa pääsee oppimaan yhdessä rakentamista ja puutarhatöitä.

Saariston Savotan toiminta on kaikille avointa. Tapahtumat ja tilat ovat syrjinnästä vapaita. Tarjoamme yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneille myös yksilöllisesti räätälöityä työkokeilua ja palkkatukityötä.

Jos haluat ottaa osaa toimintaan, tulla työkokeiluun tai tietää lisää, ota yhteyttä: saaristonsavotta@gmail.com, 0408409658/Heidi, 0465536992/Sini.